Yleinen
Tunnelmia ensimmäisestä perheseminaari-illasta
Torstaina 7.11. starttasi Aitolahdessa, Takriko-salissa Hengaamon perheseminaarisarjan ensimmäinen osa, ”Mission impossible – Tehtävä perheessä?”. Seminaarit herättelevät pohtimaan perhe-elämää, vanhemmuutta, parisuhdetta ja lapsen kasvua uudesta näkökulmasta ja ensimmäinen tilaisuus painottui yleisesti…
Teatterityöpajan antia
Maanantaina 28.10. kellojen siirtojen jälkeen päivä hämärtyi taas hiukan aiemmin ja ilmakin tuntui viilenneen, mutta Teatteri Frenckellin aulassa vallitsi lämmin tunnelma. Alkamassa oli syksyn ensimmäinen teatterityöpaja, jonka Hengaamo järjesti yhdessä…
Perheseminaarisarja – Mission impossible?
Hengaamon syksyn ohjelmistossa starttaa neliosainen seminaarisarja, joka on suunnattu kaikenlaisille perheille sekä perheiden kanssa työskenteleville ammattilaisille. Seminaarien neljä osaa jakautuvat teemoihin, joissa käsitellään jokaista yksilönä ja suhteessa perheeseen, vanhemmuutta, parisuhdetta…
Laikkuun mahtui koko maailma!
Kulttuuritalo Laikku ja Lastenkulttuurikeskus Rulla täyttyivät 9.6. värikkäistä esityksistä, taiteesta ja monikulttuurisesta tunnelmasta Laikkuun mahtuu koko maailma -tapahtumassa. Tapahtuma järjestettiin tällä kertaa kokonaan sisätiloissa kovan sateen ja tuulen vuoksi. Sää…
Laikkuun mahtuu koko maailma 9.6 klo 13 – 17
Tervetuloa Laikkuun mahtuu koko maailma -tapahtumaan Kirjastonpuistoon ja Kulttuuritalo Laikkuun! (Puutarhakatu 1/ Keskustori 4, Tampere) Tapahtumassa kulttuurit kohtaavat ja opimme toisistamme jotain uutta. Luvassa mm. musiikki- ja sirkusesityksiä Laikunlavalla, työpajoja, taidetta,…
Tunnelmia teatterikierrokselta
Vuoden viimeisellä teatterikierroksella saimme jälleen kurkistaa Tampereen teatterin kulisseihin. Kierroksen alussa tutustuimme näyttelijöiden arkeen teatterilla ja kuulimme millä tavoin he valmistautuvat esityksiin. Heidän työpäivänsä eivät ole sieltä tavallisimmasta päästä! Näyttelijöiden…
Tarinoiden maa
Marras- ja joulukuussa Kulttuuritalo Laikun Idealinnassa kerrottiin tarinoita oman perheen elämästä ja unelmoitiin yhdessä Tarinamatolla. Tarinoiden maa -työskentelyn ohjaajana toimi erityisdiakoni ja kirjallisuusterapiaohjaaja Anne-Mari Mäkiniemi, joka on ollut kehittämässä Tarinoiden…
Hengaamon vanhempainilta 14.11.
Kolmisenkymmentä vanhempaa kokoontui Pirkanmaan hyvinvointialueen perhepalveluiden ja Hengaamon järjestämään vanhempainiltaan Tampereen Teatterin kauniissa tiloissa. Illassa vanhemmille oli tarjolla infoluentoja ja he saivat myös itse osallistua keskusteluun liittyen alakouluikäisten lasten sosiaalisenmedian…
Mieleenpainuvia hetkiä Hengaamon teatterikierroksella
Tänä syksyllä aloittaneen Hengaamon ensimmäisellä teatterikierroksella oli mukana iso joukko lapsia ja vanhempia tutustumassa Tampereen Teatterin jännittävään maailmaan. Aloitimme kierroksemme teatterin kahviosta nauttien pientä välipalaa samalla kun teatterin yleisötyöstä vastaava…
Laikkuun mahtui koko maailma!
Kulttuuritalo Laikku ja Lastenkulttuurikeskus Rulla täyttyivät 9.6. värikkäistä esityksistä, taiteesta ja monikulttuurisesta tunnelmasta Laikkuun mahtuu koko maailma -tapahtumassa. Tapahtuma järjestettiin tällä kertaa kokonaan sisätiloissa kovan sateen ja tuulen vuoksi. Sää…
- « Edellinen
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- …
- 10
- Seuraava »