Tarinoiden maa

Tarinamatolla pääsee esittämään toiveita toiveiden kaivolle. Kuva: Henri Haapalo

Tarinoiden maa

Marras- ja joulukuussa Kulttuuritalo Laikun Idealinnassa kerrottiin tarinoita oman perheen elämästä ja unelmoitiin yhdessä Tarinamatolla. Tarinoiden maa -työskentelyn ohjaajana toimi erityisdiakoni ja kirjallisuusterapiaohjaaja Anne-Mari Mäkiniemi, joka on ollut kehittämässä Tarinoiden…

seminaari1_3

Tunnelmia ensimmäisestä perheseminaari-illasta

Torstaina 7.11. starttasi Aitolahdessa, Takriko-salissa Hengaamon perheseminaarisarjan ensimmäinen osa, ”Mission impossible – Tehtävä perheessä?”. Seminaarit herättelevät pohtimaan perhe-elämää, vanhemmuutta, parisuhdetta ja lapsen kasvua uudesta näkökulmasta ja ensimmäinen tilaisuus painottui yleisesti…

20250123_181125

Kolmas perheseminaari-ilta

Uuden vuoden alkajaisiksi, torstaina 23.1. vietettiin jälleen iltaa Takriko-salissa, kun vuorossa oli järjestyksessään kolmas perheteemainen seminaari otsikolla ”Mission impossible – Pari suhteellista?”. Projektipäällikkömme Ruut sekä puolisonsa Marko Lumijärvi astuivat lavalle…