Tarinamatto

Tarinamatolla pääsee esittämään toiveita toiveiden kaivolle. Kuva: Henri Haapalo

Tarinoiden maa

Marras- ja joulukuussa Kulttuuritalo Laikun Idealinnassa kerrottiin tarinoita oman perheen elämästä ja unelmoitiin yhdessä Tarinamatolla. Tarinoiden maa -työskentelyn ohjaajana toimi erityisdiakoni ja kirjallisuusterapiaohjaaja Anne-Mari Mäkiniemi, joka on ollut kehittämässä Tarinoiden…

Kuva: Henri Haapalo

Kiitos just sulle!

Maaliskuussa 2023 alkanut Hengaa täällä -hanke on tullut päätökseensä. Sen myötä päättyy myös Hengaamon toteuttama, kouluikäisille lapsille ja heidän vanhemmilleen suunnattu toiminta. Mitä kaikkea näihin kolmeen vuoteen onkaan sisältynyt? Hetkiä…

Mieleenpainuvia hetkiä Hengaamon teatterikierroksella

Tänä syksyllä aloittaneen Hengaamon ensimmäisellä teatterikierroksella oli mukana iso joukko lapsia ja vanhempia tutustumassa Tampereen Teatterin jännittävään maailmaan. Aloitimme kierroksemme teatterin kahviosta nauttien pientä välipalaa samalla kun teatterin yleisötyöstä vastaava…